Sukeltajat tutkivat edelleen onnettomuusalusta
Posted by in MatkailuSukeltajat etsivät yhä mahdollisia elossa olevia matkustajia perjantaina karille ajaneesta Costa Concordia -aluksesta. Aluksesta löytyi aikaisin sunnuntaina elossa ollut eteläkorealainen pariskunta.
Onnettomuudessa on uusimpien tietojen mukaan kuollut viisi ihmistä ja kolmekymmentä on loukkaantunut. Lisäksi 15 ihmistä on edelleen kateissa.
Aluksen kapteenia epäillään useasta kuolemantuottamuksesta. Viranomaisten mukaan hän myös lähti aluksesta, ennen kuin kaikkien matkustajien turvallisuus oli varmistettu.
Aluksella oli kaikkiaan 3 200 matkustajaa ja noin tuhannen hengen miehistö. Alus oli matkalla normaalilla reitillään Välimerellä, kun se joutui merihätään Giglion saaren edustalla Italian rannikolla.
Kooltaan onnettomuusalus on suurempi kuin Suomen ja Ruotsin välillä liikennöivät matkustajalaivat.
(16.1.2012)
You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 You can leave a response, or trackback.








